"Lento 6545 laskeutuu Berliinin lentokentälle hetken kuluttua. Matkustajia pyydetään kiinnittämään turvavyönsä laskeutumisen ajaksi"
Tylsä miesääni kuulutti lentokoneen kovaäänisistä. Tunsin kuinka silmäluomeni painautuivat uudelleen kiinni, mutta jos halusin päästä Saksaan, pitäisi pysyä hereillä. Vieressäni istuva poika voihkaisi hiljaa.
"Eka kerta lentokoneessa?" kysyin pojalta myötätuntoisesti hieroen silmiäni. Lentokone ei ollut paras nukkumapaikka. Poika vilkaisi minua ja pudisti nopeasti päätään.
"Ei.. Toinen tää on, mut mä oon aina vihannu nousuja ja laskuja.." poika sanoi puristaen käsinojia.
"Ei kai? Ne on just parhaita!" sanoin pojalle joka katsoi minua kuin mielisairaalasta kadonnutta potilasta..
"Kuinka mones kerta tää sit sulla on? poika kysyi, hivenen järkyttyneenä. Sanoinko jotain outoa?
"Ei mtn hajua. Lentäny joka vuos varmaan kolmesti, ihan mun syntymästä lähtien.." tokaisin kiinnittäen samalla turvavyötäni. Poika seurasi esimerkkiäni ja pian me molemmat istuimme köytettynä lentokoneen tuoleissa.
"Kui vanha sä sit oot?" poika kysyi puristaen edelleen käsinojia. Kuinka kukaan voi pelätä lentämistä noin paljon? Vilkaisin poikaa ja tokaisin: "15. Täytän tänä vuonna 16." Poika nyökkäsi ja kertoi itse olevansa 17 ja esitteli itsensä Miroksi. Ensimmäistä kertaa lennon aikana kiinnitin kunnolla huomiota pojan ulkonäköön. Ruskeat silmät, ruskeat hiukset, jotka olivat hiukan sekaisin, mp3:sen kuulokkeet roikkuivat punaisen nuhjuuntuneen paidan kauluksesta. Tummat risaiset farkut ja mustat skeittarit. Miro näytti hyvältä, ei vaan syötävän hyvältä. Vilkaisin ikkunaan ja siihen heijastuvaa kuvajaista. Vaaleat pitkät luonnonkiharat hiukseni olivat sekaisin ja tarkoituksella hieman pystyyn nostetut. Vaalean sinisen silmät tuijottivan minua takaisin, mustan kajaalin ja luomivärin ympäröimänä. Räpyttelin hieman pitkiä ripsiäni, ja jo kymmenen kerran sinä päivänä totesin itseni olevan kaunis. Musta t-paita punaisen kravatin kanssa näytti hienolta. Pitkät, kyynärpäihin asti yltävät käsikoristeet ja lukemattomat sormukset somistivat käsiäni, jotka päättyivät mustaksi maalattuhin pitkiin kynsiin. Mustat reikäiset pillit ja reikäiset tennarit irvistivät minulle lattialta.
"Hei, tuuks sä?" Miro kysyi. Havahduin ja huomasin meidän laskeutuneen jo lentokentälle. Hymyilin ja nousin penkistä. Lähdimme Miron kanssa kulkemaan ihmisvirran mukana kohti lentokoneen ulospääsyä.

"Muista sit soitella!" Miro huusi jostain väkijoukon keskeltä. Me oltiin liikuttu ihmisvirran matkassa alas ja ulos. Miro oli huomannut enonsa kentällä ja lähti nyt häntä kohti jättäen minut yksin. Huokaisin ja istuin lentokentän parkkipaikan reunalle yhdessä kahden matkalaukkuni kanssa. Toinen niistä sai hoitaa niinkin tärkeää virkaa kuin penkkinä olo. Palkkaahan ei sille makseta, mutta kai matkalaukutkin iloitsevat töistä? Tutkailin aikani kuluksi Miron rustaamaa lappua. Poika oli jättänyt jälkeensä lentokoneesta napatun servetin ja kirjoittanut siihen numeronsa sekä piirtänyt sydämen perään. Hymähdin ja yritin tavoittaa katseellani Miroa. Poika huomasi minun tuijotuksen ja muodosti huulillaan sanan "soita" ennen kuin katosi kokokaan ihmismassan keskelle. Vilkuilin ympäri parkkipaikkaa jonne ystäväni olivat luvanneet tulla vastaan. Heitä ei kuitenkaan näkynyt ja olin jo luopua toivosta. Pari kännikalaa ja pari syötävän hyvännäköistä mopopoikaa vihelteli perääni. Flirttailin hiukan takaisin mutta lopetin heti poikien riisuessa kunnolla kypärät. Pari finninaamaista nörttiä naama virneessä seisoi äsken niin hyvännäköisten poikien paikalla. Kuka sanoikaan että ulkonäkö ei ole se kaikkein tärkein? Jos nyt totta puhutaan, niin se tyyppi oli totaalisen väärässä. Mieleni teki näyttää jätkille keskaria mutta hylkäsin suunnitelmani. Pari tutunnäköistä päälakea oli osunut silmiini ja minä innoissani pomppasin ylös. Vihdoinkin?

"S! Ihanaa, sä tulit!" Alicia Carls 16-vuotias saksalainen hihkui nopeaksi saksaksi minut nähdessään. Hymyilin ja tokaisin hiukan ironisesti tytölle: "Jaa että mä tulin? Ketkäs täällä on 45 minaa myöhäs.." tokaisin hyvällä saksan kielelläni. Olihan sitä hiottu jo ensimmäiseltä luokalta lähtien, joten ei ihmekään että puhun sitä jo hyvin sujuvasti, vaikka itse sanonkin. Alicia on ollut paras ystäväni jo polvenkorkuisesta lähtien. Pienenä kommunikoimme lähinnä elekielellä, minä kun en saksaa puhunut ja Alicia vielä huonommin suomea.. Oli huvittavan näköistä kun kaksi vaahtosammutinta huutaa kahdella eri kielellä tapellessaan nukesta, joka sen illan jälkeen oli päätön. Olivat lapset innostuneet leikkimään giljotiinilla.. Ei me tietenkään kahdestaan leikitty, toki mukanamme olivat myös Saksan hoteimmat kundit sitten tämän päivän. Toki silloin reilusti pienempinä, mutta sitäkin pippurimaisimpina. Alician takaa ilmaantui musta pehko jonka laittoon oli tänä aamuna luultavasti käytetty puoli tuntia. Mustat lyhyet hiukset oli nostettu lakalla takaa pystyyn ja silmät rajattu mustalla kajaalilla ja luomet maalattu mustalla. Samoin mustat kynnet pojalla oli, aivan kuin minulla. Meikeissämmekään ei tainnut olla mitään eroa.. Kundin takaa tuli rastapäinen jätkä, ruskeine ihanine silmineen ja lökäpöksyineen. Paita muistutti lähinnä telttaa, mutta mikäpä ei sille kävisi? Mustan pipon päälle oli laitettu valkoinen lippis ja rastat oli vedetty ponnarilla kiinni ja lippikseen leikatusta aukosta läpi. Alicia muistutti lähinnä mua, ihan jo vaatetukseltaankin. Meikkejä Alicia kyllä käytti hillitymmin, mutta vaatetus oli lähinnä samanlaista. Alician mustat suorat hiukset oli lakalla laitettu hiukan pörröön ja aurinkolasit (ei, silloin oli ilta eikä aurinko todellakaan paistanut!) oli nostettu otsalle. Mä hymyilin ja halasin kaikkia vuoronperään.
"Kiva saaha sut tänne" Tom Kaulitz, Saksan hotein kitaristi kuiskasi mulle ja hymyili valloittavasti. Mä tyydyin hymyilemään, vaikka Tomin tarkoitus oli ilmiselvästi flirttailla. Ja mun luonteeseen ei yleensä kuulu kieltäytyä, mutta minkäs teet. Pakko mikä pakko. Pakkasimme laukkuni autoon Billin ja Tomin avustuksella, minun ja Alician seisoessa vieressä ja jaellen ohjeita. Jätkät lähinnä pyöritteli silmiä, mutta me ei annettu sen haitata. Istuessamme autoon, ajattelin yhtä ystävääni Suomessa. Tokio Hotel fani, aito TH-fani henkeen ja vereen. No, oli mun onni että mä olen tuntenut Billin ja Tomin jo pienestä asti eikä se.. Eihän se mulle vois siitä mustasukkanen olla?