"Onks teidän pakko mennä? Tänne tulee ihan hemmetin yksinäistä.." sanoin anellen Alicialle.
"Ei mekään haluttais lähtee.. Mut pakko mikä pakko" Alicia sanoi ja halasi minua.
"Pakko ei oo kun… kuolla" sanoin kuiskaten viimeisen sanan. Eeron lähtö oli minulle kova paikka edelleen. Mä olin yrittänyt unohtaa, mutta se vaikutti mahdottomalta. Mä odotin puhelimen yhä soivan, mä olin odottanut sitä jo kolme kuukautta. Bill ja Tom tulivat vielä halaamaan hyvästiksi. Me oltiin lentokentällä, mä ylisuurissa vaatteissa raskauden peittämiseksi. Tom viivytteli vielä muiden jo lähtiessä kävelemään lähtöporttia kohti.
"Tää taitaa olla sulle jo tuttu paikka?" Tom kysyi.
"No joo, vähän liiankin.." sanoin haikeana. Samassa paikassa vajaa neljä kuukautta sitten, mä olin hyvästellyt Eeron. Miten kaikki muistuttaakaan mua siitä jätkästä.
"Tom.." sanoin hiljaa. Mä en uskaltanut tunnustaa sille, mä en vaan voinut. Mutta asia koski kuitenkin Tomia, enkä mä sitä tietoa silti voinut pimittääkään. Tom käänsi katseensa minuun ja mun teki mieli paeta paikalta.
"Tää lapsi.." aloitin. Mä en tiennyt miten jatkaa. Tom odotti kulmat koholla mitä mä yritin sanoa.
"Se on 60 % mahdollisuudella sun.." sanoin nopeasti. Tomin ilme oli näkemisen arvoinen. Jätkä valahti kalpeaksi ja aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla.
"Ei v*ittu.." se lopulta kuiskasi. Tom lähti, jättäen minut yksin kyyneleitä pidätellen seisomaan kentälle.

Kului kuukausia. Raskaus oli jo loppuvaiheilla, ja mun maha oli ihan jumalattoman iso. Tom ei ollut lentokenttätunnustuksen jälkeen noteerannut lasta millään lailla. Mä olin yrittänyt kysellä sen mielipidettä, mutta jotenkin aina silloin Tomille tuli muuta menoa, mese temppuili, kännykän akku loppui.. Tomilla riitti tekosyitä, ja lopulta mä luovutin. Jos se ei halunnut olla osa tän lapsen elämää, en mä sitä voinut pakottaakaan. Mut minäkin tulisin pitämään tätä lasta pikkusiskonani. Minä en nimittäin suostunut hyväksymään sitä, että se lapsi todellakin olisi minun. Mutsi oli luvannut jo ottaa sen hoidettavakseen, koska mä olin kuulemma liian nuori äidiksi. Oikeassahan se oli. Mulla oli kaikki vielä vaiheessa, en mä ollut vielä tarpeeksi kypsä äidiksi. Marika oli tullu meille yöksi, koska sen porukat oli joutuneet lähtemään jonnekin. Oli perjantai ilta, kello läheni jo puolta kymmentä. Me oltiin Marikan kanssa mesessä ja juteltiin Billin, Alician ja Tomin kanssa. Tai Tom lähinnä kuunteli meidän juttuja, se taisi ottaa vauvauutisen hivenen raskaasti.

Al sanoo: "Onks se laskettu aika millo?"
S und M sanoo: "ööh... parin päivän päästä?? Ei mtn tietoo"
Bill sanoo: "Nii kuka sen isä oli?"
S und M sanoo: "Se tyyppi joka kuoli –M"

Me juteltiin pari minuuttia kaikesta turhasta, kunnes yht´äkkiä mä tunsin tuolin kastuvan allani ja hirvittävän kivun vatsassani. Me lähdettiin mutsin kanssa siltä istumalta sairaalaan.

Bill sanoo: Haloo?
MaRiKa sanoo: Joo sori, oli vähän kiire lähtö.. Ei ehitty vastaan
Al sanoo: ????
MaRiKa sanoo: Sonja läks sairaalaan. Lapsivedet meni ja supistuksia ihan hemmetin tiheesti.. Kumpa tulis tyttö<333
Al sanoo: SYNNYTTÄÄKS SE????
MaRiKa sanoo: Jep.

Mä pääsin kotiin parin päivän päästä, terveen tyttölapsen kanssa. Marika, Joose, Akseli ja Jonne oli mua vastassa kotona, ja ne kaikki halusi nähdä lapsen.
"Päästäkää mut ekaks sisään.." sanoin väsyneenä. Synnytys oli ollut aika rankka, minä kun en voinut minkäänlaisia puudutusta ottaa, alaselkää koristavan tatuointini takia. Mä menin sisälle ja esittelin vauvan kaikille. Marikan mielestä se oli ihana ja näytti minulta, kun taas minusta se oli kamala ja näytti aivan kaljurotalta. Mutsi koppasi vauvan minulta ja sanoi vievänsä sen yläkertaan nukkumaan.
"Kuka sen isä on?" Marika kysyi istuessaan sohvalle. Mä seurasin perässä ja tokaisin:
"Eero."
"Kaikki me nähään et se ei ole. Eerolla on vihreet silmät ja sulla siniset, eikä tolla ollu kumpiakaan" Joose tokaisi viereiseltä sohvalta.
"Jos ne on jotkut sekotukset. Ei silmien väri mitään kerro.." sanoin hiukan nuivasti. Mutta entä jos ne oikeasti tajuaa, ettei se ipana voi olla Eeron?
"Silmienkin väri yleensä periytyy. Kuka se on?" Marika jankkasi edelleen. Mä istuin hiljaa pari minuuttia heidän katseensa itsessäni.
"Tom…" kuiskasin hiljaisuuteen.