”S, kiltti. Sun pitää syödä!” Marika parahti varmaan kymmenennen kerran sinä päivänä. Mä en edes vastannut, mua ei huvittanut. Mä olin menettänyt elämän iloni kokonaan ja mä olin päättänyt etten mä sitä saisikaan takaisin.
”Kuuletko sä edes mitään?” Joose kysyi vierestäni ja ravisti minua olkapäistä. Käänsin myrkyllisen katseeni Jooseen. Jos katse voisi tappaa, mä olisin luultavasti murhannut kymmenkunta ihmistä näiden parin viikon aikana. Mun maha oli pyöristynyt aika kivasti. Olin lopettanut koulun kokonaan, vaikka uhosinkin aina itselleni että palaan sinne heti lapsen synnyttyä. Se mukula ei saisi mua jäämään kotiin ja se ei vois kieltää mua elämästä. Mä pitäisin sitä omana pikkusiskonani, siskona, jota en sitten koskaan saanut. Marika tarttui ruokalautaseen ja yritti sitä taas kertaalleen tyrkyttää minulle. Työnsin lautasen nenäni edestä haisemasta, jonka seurauksena jauhelihakastike ja perunat löytyivät lattialta.

Oveeni koputettiin ja kaikki huoneessa olijat kääntyivät katsomaan sinne päin, minua lukuun ottamatta. ”Otatko vastaan vieraita?” mutsi kysyi työntäen pärstänsä oven raosta. Odottamatta vastausta, mitä se ei olisi kyllä saanutkaan vaikka olisi seisonut siinä kymmenen vuotta, mutsi päästi kolme vierastani sisään. Alician, Billin ja Tomin. Mä vilkaisin niihin nopeasti ja jatkoin taas seinän tuijottelua kuin se olisi ollut maailman kiinnostavin asia.
”No mitäs tänne?” Alicia kysyi pirteästi istuessani sängylle. Tom ja Bill istuivat Alician jälkeen sängylleni. Mä en reagoinut niiden tuloon mitenkään. Eikä nähtävästi kukaan muukaan. Alicia yritti epätoivoisesti saada ruokaa pois lattialta, ja jätkät, (eli Joose, Akseli ja Jonne) keskittyivät katsomaan minuun säälivästi.
”Halloo?” Alicia sanoi venyttäen.
”Nii mitä?” Joose havahtui ja käänsi katseensa kolmikkoon.
”Nii että mitäs tänne?” Alicia sanoi ja antoi katseensa kiertää kaikissa.
”Ei ihmeempiä. Sonja vaan on täs ra..” Joose aloitti.
”Älä sano sitä!” kähisin. Mä en ollut puhunut kahteen viikkoon joten ääneni oli sitten hyvin käheä. Se sai niihin liikettä.
”S! Sä puhut!” Marika kiljahti ja jätti ruoan lattialle syöksyttyään kaulaani. Alicia, Bill ja Tom katsoivat meitä kuin olisivat saapuneet juuri hullujen huoneeseen.
”Öööh.. Onks tääl tapahtunut jotai?” Alicia kysyi hämillään. Kaksosten hämmästyneet kasvot katsoivat meitä Alician takaa.
”On..” mä kuiskasin saksaksi. Kaksoset ja Alicia jäi kulmat koholla odottamaan tarkempaa selitystä.
”Te varmaan muistatte syyn, jonka takia S lähti Saksasta viime kesänä?” Marika kysyi. Mä olin sille kiitollinen, mä en nimittäin olisi jaksanut itse selittää sitä kaikkea. Saksalaiset nyökytti päätään. ”Se jätkä kuoli. Sonja piti sitä sillon kädestä ja se kuoli siihen. Toi on ollu aika rikki sen jälkeen..” Marika sanoi luoden minuun säälivän katseen.
”Mä kyl ymmärrän et se järkytty, mut toi on jo liikaa..” Joose sanoi.
”Mikä?” Tom kysyi tyhmänä.
”Se ei oo puhunut tai syöny kahteen viikkoon. Koulunkin se jätti kesken, mut siihen onki sit ihan pätevä syy..”
”Te ette tiedä mitä siel tapahtu..” mä kuiskasin. Mä en jaksanut edes puhua, kaksi viikkoa ilman kunnon ruokaa oli tehnyt tehtävänsä, ja raskaus on muutenkin vaikeaa aikaa. Ei ihme että olin väsynyt. Kaikki odottivat kiinnostuneina mitä minä sanoisin seuraavan kerran.
”Ne yritti elvyttää sitä jo. Mut mä luulin että se oli jo kuollu. Mä sit menin sen luo. Oli aika shokki kun näkikin kuolleeksi luullun ihmisen liikauttavan kättään. Eero sano mulle et se ei ikinä halunnu jättää mua. Se pyys anteeks sitä et se kuoli.. Ja se pyys lupaan yhen asian, mut mä en ehtiny. Se kuoli ennen kun mä ehin luvata sitä sille..” mä sanoin yhteen pötköön. Mä halusin vaan unohtaa, miks niitten piti tehä tästä niin vaikeeta?
”Mitä sä sit olit luvannu?” Bill kysyi hiljaa. Mä käänsin katseeni siihen ja sanoin:
”Antakaa mun unohtaa.. Mä en jaksa käydä tätä läpi enää..”
”Sä et voi unohtaa. Sä synnytät sen lapsen!” Marika parahti mun vierestä. Bill, Tom ja Alicia haukkoivat henkeään.
”Tuleeko susta äiti?” Alicia kysyi. Mä huokaisin. Mä en halunnut että he saisivat tietää. Mutta saivatpa kumminkin.
”Kuka sen isä on?” Tom kysyi hiljaa. Se kai epäili itseään.
”Eero.” sanoin. Kukaan ei tiennyt Tomin mahdollisesta isyydestä. Mä en ollut kertonut sitä kellekään.
”Mitä sä lupasit Eerolle?” Marika kyseli edelleen.
”Tuskin ainakaan sitä et sä lopetat elämisen sen kuoltua?” Alicia kysyi. Mä pudistin päätäni. Jättäisivät mut jo rauhaa, mä en halunnut käydä tätä enää läpi uudelleen.
”Ei sen kummempia.. Me oltiin puhuttu kuolemasta ennenkin. Mä lupasin sille, et kun se kuolee, mä en jää suremaan ja jatkan elämääni..” sanoin katse seinässä. Sanottuani sen ääneen, mä tajusin että Eero viimeisinä minuutteinaan oli esittänyt sen viimeisen toivomuksen. Ja mä olin ollut liian tyhmä noudattaakseni sitä. Mä olin luvannut, mut mä en silti ollut pitänyt siitä lupauksesta kiinni. Mä tunsin omantunnonpistoksen sydämessäni ja lupasin Eerolle uudemman kerran. Huomenna mä aloittaisin taas elämään.