”IIK! BILL!!” Alicia kiljui niin kovaa kuin kurkusta lähti. Bill oli juuri heittänyt tytön veteen ja hypännyt sen jälkeen itse perässä. Alicia huusi ja kiroili ja yritti lyödä Billiä, mutta tytön osumatarkkuus on vedessä hiukan huono. Me oltiin jääty Tomin kanssa rannalle makoilemaan, meitä kun ei huvittanut pahemmin mennä uimaan, vaikka vesi onkin aika lämmintä iltaisin. Tom vilkuili minua koko ajan ja heitti jotain tyhmiä vitsejä jotka ei naurattanut edes silloin kun ne ensimmäistä kertaa kuulin. Ei Tom yleensä käyttäydy tuolla tavoin kenenkään seurassa.. Mielikuvitukseni alkoi taas lentää mutta Tomin läpsäytys takaraivoon palautti minut takaisin maanpinnalle.
”Ai, Tom!” kiljahdin, vaikkei lyönti ollut edes sattunut. Tom väänsi kasvonsa leveään virnistykseen ja sanoi nauruaan pidätellen:” Sori, sen oli tarkotus osua alemmas..” ja kuin sanojensa vakuudeksi hän läpsäisi minua alaselkään. Tunsin punastuvani ja käänsin katseeni äkkiä muualle. Tom olisi viimeinen henkilö joka näkisi minun punastuvan..
”Mennäänkö uimaan?” kysyin Tomilta ja nousin ylös. Tom nousi perässäni ja ”vahingossa” osui takapuoleeni. Läpsäisin Tomia käteen, vaikkei pojan kosketus minua pahemmin haitannut. Mutta ei makeaa mahan täydeltä, vai mitä?

Parin tunnin kuluttua kylmissämme ja sormet kohmeisina päätimme että on aika palata jo takaisin. Tom ja Bill olivat tulleet pyörällä, kun taas Alicia ja minä, nautimme kyydissä olosta. Nyt Tomin pyörän tarakalle istuminen oli hiukan kiusallista, pojan paljon puhuvien silmäysten takia. Päätin kuitenkin olla välittämättä siitä ja istahdin kyytiin. Tom katsahti vielä minuun ja lähti sen jälkeen hiljaisuuden vallitessa polkemaan Billin ja Alician perään. He kun olivat huomaamattamme polkeneet jo aika kauas. Minulla oli hiukan vaivaantunut olo jo Tomin hiljaisuudesta.
”Sori” poika tokaisi. Mä käänsin kummastuneena päätäni aikeissani kysyä mistä poika pyysi anteeksi. Päätin kuitenkin pysyä olla hiljaa, en yleensä kovin esittele tyhmyyttäni. Päästyämme perille, Tom ei sanonut mitään, lähti vain paikalta jättäen minut yksin pihalle. Mistä poika oli pyytänyt anteeksi? Taisi Tom tehdä tämän tarkoituksella, jättää minut nyt miettimään anteeksipyynnön tarkoitusta.. Kuinka voi vihata ja tykätä samasta ihmisestä yhtä aikaa?

Mä raahauduin sisälle ja yritin unohtaa koko jätkän ja anteeksipyynnön. Miksi vaivata sillä asialla itseään turhaan? Alicia oli jo hellan ääressä ja kokkaili iltapalaa. Munakasta, ainakin keittiöstä leijailevan tuoksusta päätellen. Lähdin yläkertaan ja vierashuoneeseen joka toimi Saksassa olon aikana minun huoneenani. Vaihdoin kosteat vaatteet kuiviin ja lähdin takaisin alas. Nälkä oli kova, lentokoneen mössöjä, joista ei edes erota perunamuusia perunasta, ei kukaan täysijärkinen pistele poskeensa kuin se olisi suurtakin herkkua. Naurahdin, sillä mieleeni muistui minulle tarjottu lentokoneruoka, josta ei saanut selvää että mitä siellä tarjottiin. Lentoemäntä oli luonut minulle jäätävän katseen nyrpistäessäni nenääni mokomalle moskalle. Kävelin keittiöön yhä naama virneessä ja Alicia kysyi jo kummastuneena että onko minulla jokin hätä. En sanonut mitään, vaan istuin vain alas ja söin munakkaani pikajunaakin nopeammalla vauhdilla.

Illalla, tai oikeastaan yöllä, pyörin yhä sängyssäni yrittäen saada unta. Vaihdoin asentoani joka toinen minuutti ja yritin epätoivoisesti nukkua. Tomin käytös vaivasi minua edelleen, vaikka olin jo päättänyt antaa asian olla, eikä se enää häiritsisi minua. Mutta häiritsipä kuitenkin. Tuskastuneena etsin kännykkäni lattialta. Siristin silmiäni kännykän häikäisevän valon johdosta, ja tirkistellessäni aikani sain selvää kellonajasta. Kello näytti kymmentä yli kolme. Puuskahdin tuskastuneena ja kännykäni, tuo viaton luontokappale, joka ei ollut tehnyt minulle mitään muuta kuin näyttänyt liian myöhäistä kellonaikaa, lensi kaaressa lattialle. Ilkeä räts kuului jostain päin huonetta.
”Ja nyt tuo vatun puhelinkin hajos.. ***!” puuskahdin. Suututti, raivostutti ja nukutti. Jo kymmenen minuuttia jatkunut säännöllinen naputus ikkunassanikin jo häiritsi. Puhisin raivosta ja nousin ylös lyöden käteni tuskallisesti sängyn reunaan. Tömistelin ikkunalle niin kovaa, että naapurin kärttyisä mummokin varmaan heräsi. Katsahdin alas kohti marjapusikoita ja vihani hälveni hetkessä.
”Sä..?” kysyin itseltäni hiljaa. Ei voi olla totta, mitä tuo täällä tekee?