Mä ryntäsin yläkertaan ja kaivoin matkalaukkuni esille. Alicia, Bill ja Tom seurasivat hämmästyneinä perässäni ja yrittivät kysellä puhelusta. Mä en vastannut mitään vaan valikoin matkatoimiston numeron. Alician yrittäessä estellä, varasin ensimmäisen lennon Suomeen. Puhelun jälkeen heitin kännykkäni sängylle ja heitin vaatteeni matkalaukkuun.
”S hei, mikä sulla on?” Alicia kysyi ties kuinka monennen kerran.
”Ei v**** yhtään mikään!” huusin ja jatkoin tavaroiden paiskomista. Alicia otti mua olkapäistä kiinni ja käänsi mut itseensä päin.
”Lopeta toi paiskominen ja kerro mikä v*ittu sulla on!” Alicia kiljui. Mä yritin riuhtoa itseni irti. Pari minuuttia siinä taisteltuamme, mä purskahdin itkuun. Mä en ollut itkenyt viiteen kokonaiseen vuoteen, ja nyt mä itkin jonkun jätkän takia. Jätkän, jonka kanssa me oltiin vaihdettu sormukset puolivuotta sitten ja jätkän, jota mä rakastin enemmän kuin itse elämää. Alicia päästi heti irti ja yritti tällä kertaa ystävällisemmin saada mua kertomaan puhelusta ja äkillisestä syystä lähteä takaisin Suomeen. Mä etsin koruni paitani alta ja riuhtaisin sen irti.
”Tiedätkö sä mikä tää on?” kysyin Alicialta itkuisena roikottaen hopeasormusta tytön naaman edessä.
”En. Pitäiskö..?” Alicia kysyi varovasti. Mä huokaisin ja purin huultani.
”Se on kihlasormus” sanoin hiljaa ja heitin sormuksen muiden tavaroiden päälle.

”Onks sun pakko lähtee? Lähe vaikka huomenna tai jtn..” Alicia sanoi jo sadannennen kerran. Ne oli yrittänyt saada mut jäämään, mutta mä nostin silti laukkuni taksiin jonka jälkeen käännyin heihin päin.
”Sori, mut mun on pakko. Mä haluun nähä sen vielä elävänä..” sanoin hiljaa. Alician silmät kostuivat hänen tullessa halaamaan minua. Alician päästettyä irti, surullisen näköinen Bill tuli halaamaan mua.
”Koeta jaksaa.” se kuiskasi mun korvaan. Mä yritin Billin halauksen jälkeen livistää paikalta. Tom ehti kuitenkin ottaa minut syleilyynsä enkä minä sen jälkeen voinut sitä työntää poiskaan.
”Sori..” Tom kuiskasi korvaani ennen kuin päästi irti. Tällä kertaa mä tiesin, miksi se jätkä multa anteeksi pyytää. Se ei tiennyt, koska mä olin ollut tyhmä. Jos mä olisin kertonut sille heti Eerosta, ei se olisi edes yrittänyt mua ja se ois säästänyt flirttinsä jollekin muulle. Mä nousin taksiin ja lähdin takaisin kohti Berliinin lentokenttää, josta olin kuukautta aiemmin tullut täysin tietämättömänä siitä, kuinka eläisin elämäni kamalimman, mutta samalla ihanimman kuukauden Saksassa, tietämättömänä siitä, etten näkisi Eeroa enää Suomen lentokentällä heitettyjen hyvästien jälkeen. Tietämättömänä siitä, että tulisin pettämään maailman ihaninta ja tärkeintä ihmistä yhden ystäväni kanssa. Ja tietämättä jotain muutakin joka muuttaisi koko loppuelämäni ja josta itsekin sain kuulla vasta kolme kuukautta lähtöni jälkeen..